Arja Salmenoja

Elämässä pitää olla unelmia. Minun unelmani toteutui ja niin syntyi Kristalli. Olen ollut alalla 40 vuotta. Aloitin työntekijänä vuonna 1976 ja vuonna 1993 perustin ensimmäisen liikkeeni Parturi-kampaamo Pääpaikan, jonka omistin syksyyn 2015 asti. Työllistän Kristallissa tällä hetkellä 6 henkilöä. Tavoitteni on tuottaa asiakkaille arjen luksusta ja elämyksiä, enemmän kuin vain hiusten leikkauksia ja värjäyksiä.

Anniina Salo

Valmistuin parturi-kampaajaksi Tampereelta keväällä 2014. Työskentelin valmistuttuani Hair Garage Kérastese Institutessa Tampereella, mistä sain ainutlaatuista kokemusta Kérastase-maailmasta. Kynsiteknikon diplomin suoritin kesällä 2012.

Olen motivoitunut työhöni, innokas oppimaan uutta ja haluan palvella jokaisen asiakkaani parhaalla mahdollisella tavalla. Toteutan mielelläni kaikkia palveluitamme, mutta erityisen kiinnostunut olen värjäyksistä, kampauksista ja hiustenhoidosta.

Vapaa-ajallani liikun, ulkoilen ja vietän aikaa ystävien ja perheen kanssa. Pidän lisäksi matkustelusta, valokuvaamisesta ja sisustamisesta.

Sari Ämmälä

Valmistuin parturi-kampaajaksi Lahdesta 1999. Olen työskennellyt aiemmin Lahdessa, Tampereella sekä Hämeenlinnassa.

Anneli ”Nelli” Bachar

Olen valmistunut parturiksi hämeenlinnassa 1978. Työskentelin tampereella kahdekasan vuotta.

Teen mielelläni kaikkia parturi-kampaajan töitä. Vapaa-ajalla harrastan kuorolaulua, karaokea sekä kävelyä.

Milla Ollila

Olen valmistunut vuonna 2008 oppisopimuksella. Työskentelin silloin parturi-kampaamo Jonnassa Ojoisilla. Valmistumisen jälkeen päädyin puoleksi vuodeksi töihin Lempäälään.

Viimeiset 7v olen ollut tuolivuokralla Glohairissa Hämeenlinnassa ja välissä kahdesti äitiyslomalla.

Keväällä 2016 tartuin uusiin haasteisiin Kristallin tiimissä.

Olen sosiaalinen ja viihdyn erittäin hyvin työssäni erilaisten asiakkaiden kanssa, erityisesti pidän värjäyksistä ja kampausten luomisesta.

Perheeseen kuuluu aviomies ja kaksi pientä lasta. Vapaa-aika kuuluukin vauhdikkaasti perheen ja ystävien kanssa.

Maria Sirén

Valmistuin parturi-kampaajaksi vuonna 2002. Olen työskennellyt Helsingissä ja Hämeenlinnassa. Viimeiset 9 vuotta GloHairissa ja nyt äitiysloman jälkeen siirryin Kristalliin. Haasteelliset työt innostavat minua, niin värjäyksissä kuin leikkauksissakin. Tässä työssä välitön palaute asiakkaalta motivoi aina.

Pauliina Saksa

Olen iloinen siitä, että viisi vuotta sitten rohkenin vaihtaa ammattia ja opiskella nuoruuden toiveammattiini kosmetologiksi. Valmistuin vuonna 2014 Tampereelta.

Kosmetologina minulle on tärkeää ihmisen aito kohtaaminen, kuunteleminen ja läsnäolo. Hoidon pitää olla paitsi tuloksellista myös asiakkaalle miellyttävä kokemus. Tavoitteenani on tarjota aina asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin sopiva ratkaisu. Siksi jokainen asiakaskohtaaminen on ainutlaatuinen.

Vapaa-aikani kuluu 5-henkisen perheeni, lenkkeilyn, hyvän ruuan ja laatusarjojen parissa.

Annika Hietanen

Valmistuin meikkitaiteilijaksi vuonna 2015 Moskovassa, jonka myötä toteutui vuosien mittainen haave.

Olen nuoresta asti ollut kiinnostunut meikeistä ja meikkaamisesta, mutta toteutin unelmani vasta kun muutimme aviomieheni kanssa Moskovaan.

Moskovasta löysin Lontoolaisen yksityisen meikkikoulun nimeltä Mosmake, joka tuntui omalta. Venäjä on tällä alalla edelläkävijä ja sieltä löytyy myös mahtavia opettajia, joilta opin paljon.

Teen meikkejä niin arkeen kuin juhlaan sekä muotoilen & värjään kulmakarvoja monivärjäystekniikalla. Haluan luoda asiakkailleni positiivisia hetkiä meikkien parissa.

Erikoisosaamiseni on airbrush-meikkaus, joka on vielä hieman tuntemattomampi meikkausmuoto täällä Hämeessä sekä Suomessa. Pidän myös meikkausopetuksia, joissa pyrin auttamaan asiakasta käyttämään oman meikkipussin sisältöä tehokkaammin ja katson samalla mitä meikkilaukusta mahdollisesti puuttuisi.